Sosialidemokraattien kirje

Sosialidemokraattien kirje
Tekstin selvennys: Pakkotyölaitoksen Herra Johtajalle. Havaittuamme täällä itäisellä I:llä kerroksella edelleen jatkettavan kommunistista vehkeilyä ja koska tahdomme olla siitä - sekä yleensä kommunismista - erossa, niin ehdotamme, että meidät - mikäli mahdollista - järjestettäisiin erikoiseksi osastoksi, sillä vaikka olemmekin tuomittuja valtiopetoksen valmistelusta, niin tahdomme olla rehellisiä suomalaisia ja sen tähden koetamme - kykyjemme mukaan - vaikeuttaa siellä edellä mainittua toimintaa. Lupaamme keskuudessamme pitää kurin. Jos havaitsemme jonkun vehkeilevän, niin tulemme sen ilmaisemaan viranomaisille. (alempana allekirjoittajat, mm Leonard Järvelin, Mikko Kouhia ja Konsta Vuokila) 7.6.1934

Wednesday, October 14, 2015










Kaksoisagentti. Erikoinen sellainen. 
Vakoili Neuvostoliitossa Suomen hyväksi. 
Ei halunnut vakoilla Suomessa Neuvostoliiton hyväksi.
Ei tuomittu Neuvostoliitossa. 
Tuomittiin Suomessa.

Leke ei ollut kommunisti. 
Leke oli sosialidemokraatti. 
Hän ei ollut vallankumouksellinen. 
Hän oli ollut pitkään työtön, jolle tarjottiin työtä. Hän lähti työn perään. Hän ylitti valtakunnan rajan laittomasti, laillisesti se ei ehkä olisi ollut mahdollista. Hän lähti, koska olot Suomessa olivat sellaiset, että näköpiirissäkään ei ollut mitään. Ei hän tiennyt mihin oli menossa. 

Vaatii paljon perheellisenä pienen neljävuotiaan pojan isänä lähteä kotinurkilta. Hänkin oli huhujen varassa, tietoa naapurimaasta oli vähän. Vuonna 1932 Suomesta siirtyi laittomasti satoja onnettomien olosuhteiden uhreja sinne, missä uskottiin elämän onnistuvan. Ihmiset siirtyivät juuri tuohon aikaan myös vainoja pakoon.

Leke tuli Neuvostoliitosta kotiseudulleni 1930-luvun lopulla, meni naimisiin ja syntyi 1940 poika Kari, joka oli yksi minun parhaista kavereistani noin kymmenen vuotta, koko 1950-luvun. Kaikki kesät urheiltiin yhdessä. Kävin kesäisin lähes päivittäin Karin kotona ja tapasin siellä myös Lekeä. Leke ja Kari olivat kesäisin töissä Tornionjoen uitossa niin kuin minäkin. Kirvesmiehenä Leke tietysti teki itse Näätsaaren kotitalonsa. Leke rakensi meidänkin kesämökin oman talonsa naapuruuteen.

Suomalaiset pääsivät ja jotkut ehkä joutuivat poliittiseen koulutukseen. Leke otti siitä kaiken irti. Hän osallistui kaikkiin mahdollisiin toimintoihin. Näin aika kului tietysti myös paremmin ja sosiaalisena hän tutustui ihmisiin. Toinen ajatus varmasti oli selvittää, minkälainen maa ja hallinto olivat. Järkevää omilla aivoillaan ajattelevaa ei voida harhauttaa, mutta on hyvä tutustua ja perehtyä erilaisiin järjestelmiin.

Kaikki Neuvostoliittoon paenneet pääsivät töihin. Jos ei muuten, niin pakolla, järjestelmä oli sellainen. Muutenkaan olot eivät olleet kehuttavat. Mutta töitä riitti. Ei tarvinnut olla työttömänä.

Olen Väinö Leonard Leke Järvelin. Vuosi on 1931. Elän Lapuan ryhtiliikkeen Suomea. Työväentaloja suljetaan. Vasemmistolaisia vainotaan.Pahoinpidellään ja kyyditään itärajalle ja ylikin.
Olen 35-vuotias kirvesmies, naimisissa, vaimoni on Elsa, meillä on neljävuotias Teuvo-poika. Asumme Kemissä Karihaaran kaupunginosassa Flinkmanin talossa. Minulla on kolme veljeä ja kolme siskoa. Yksi veljistä Edvard on mennyt Amerikkaan.

Olen käynyt kansakoulua, osaan lukea ja kirjoittaa, suomea. Minua ei ole rangaistu, paitsi valottomalla polkupyörällä ajamisesta pimeän aikana, sakkoa tuli 50 markkaa. Sakko on jäänyt maksamatta, koska rahaa ei ole.
Olen ollut työttömänä jonkun aikaa.

Olen elättänyt kuitenkin itseni 13-vuotiaasta lähtien. 18-vuotiaana pääsin Tornion ylimääräiseksi asemamieheksi. Olin siinä pari vuotta. Sen jälkeen pääsin Mansikkaniemen sahalle Kemissä. Siellä olin neljä vuotta. Sitä seurasi vuosi Pitkäniemen höyrysahalla Rovaniemellä. Torniossa olin mukana vesitornia pystyttämässä vuoden 1926, jonka jälkeen Veitsiluodon ja Karihaaran massatehtaiden rakennuksilla. Vuoden 1929 jälkeen töitä on ollut vain satunnaisesti. Olen kuulunut Suomen rakennustyöväenliittoon, joka kiellettiin keskusjärjestö SAJ:n mukana 1930.

Olen vasemmistolainen, kuulunut Karihaaran sosialidemokraattiseen työväenyhdistykseen, sen näytelmäryhmään. Lisäksi olen ollut voimistelu- ja urheiluseura Karihaaran Tenhossa.

En ole suorittanut sotapalvelusta, koska silloin oli ensimmäinen maailmansota ja Suomi kuului Venäjään eikä suomalaisten tarvinnut osallistua Venäjän armeijaan. Kuulun kuitenkin nostoväen II luokkaan.
Jouduin työttömänä elättämään perhettäni velaksi. Tarjolla on ollut vain satunnaisia hätäaputyömaita.

Tutustuin Matti Kangas nimiseen kohtalotoveriin. Aloimme suunnitella muutosta elämään. Vaihtoehtoja oli Ruotsi, Amerikka ja Neuvostoliitto. Ehkä Norjakin. Neuvostoliittoon oli muuttanut paljon suomalaisia. Niiden elämästä ei paljon tiedetty. Olin kuullut elokuussa 1931 Kemissä, että Neuvostoliittoon värvättiin metalli- ja puutyömiehiä.

Päätimme Matin kanssa lähteä katsomaan, millaista siellä kommunistien johtamassa maassa elämä on. Vaimoni kanssa sovin niin, että hän yrittää tulla myöhemmin laillisesti passilla yli rajan. Matkalle ryhmään tulivat lisäksi Pasi Vaaramaa, Toivo Jaspi ja Olavi Salmi.

Lähdimme hiihtämään 27.1.1932. Meille oli järjestetty etappipaikkoja, joissa yövyimme ja saimme syödä. Ylitimme rajan oltuamme kuusi päivää matkalla, jota kertyi lähes 350 km, eihän siitä tule kuin noin 60 km päivässä. Mutta se on paljon, kun latu on tehtävä itse sen ajan suksilla, kengillä ja vaatetuksella. Se oli jopa uhkarohkea suoritus. Onnelaan on usein pitkä matka, niin nytkin, pitkä ja vaivalloinen. Oliko se sen arvoinen? Ei tietenkään, jälkikäteen arvioituna. Päin vastoin.

Kuusamon kohdalta ylitimme rajan salaa. Rajan saattoi ylittää vain ”salatein”, kuten virkakielen termi kuului. Muutaman kilometrin päässä rajan toisella puolen sytytimme nuotion. Venäläiset rajavartijat tietysti huomasivat sen ja se oli tarkoituskin. Meidät pidätettiin laittomasta rajan ylittämisestä ja vietiin ensin tuntemattomaan kylään, sieltä Pistojärvelle, sitten Uhtualle viideksi viikoksi. Meiltä tivattiin syitä Neuvostoliittoon tulolle, Suomen oloista myös kyseltiin ja varsinkin työttömyydestä. Uhtualta meidät vietiin Kemiin, Vienan Kemiin. Kemistä Kemiin, kuin linnasta linnaan. Matka jatkui seuraavaksi junalla Petroskoihin.
Neuvostoliiton salainen poliisi GPU kuulusteli meitä muutaman tunnin ja sitten pani meidät vankilaan 12 vuorokaudeksi.

Maaliskuun puolivälissä minut vietiin lähes sadan suomalaisen kanssa Shalaan metsätyömaalle. Huhtikuun loppupuolella meidät Kankaan kanssa kahdenkymmenen miehen joukossa siirrettiin Kersoniin parakkeja 
SUOMEN
SOS.DEMOKRAATTI 1938
korjaamaan ja uusia rakentamaan. Nämä työt kestivät syyskuulle saakka.

Leken Elsa-vaimon piti tulla lapsemme kanssa passilla, mutta tulivatkin salatein syyskuussa. Olin kirjoittanut kesällä 1932 Elsalle ja kehottanut häntä ottamaan yhteyttä Lauri Erkkilään, joka antaa ohjeet ja matkarahat. Oulun tienoilta oleva Erkkilä ja vaimonsa Martta toivatkin autolla rajalle, josta Elsa ja poika ylittivät kävellen rajan, ensin Uhtualle ja sen jälkeen Petroskoihin ja edelleen Kersoniin. Elsa sai töitä kämppien siivoojana. Puolen vuoden kuluttua helmikuussa 1933 vaimo ja oululainen Maija Lassila pidätettiin eikä minulla ole tietoa miksi. Vaimostaan hän ei sen jälkeen kuullut mitään pitkään aikaan, kunnes Maija Lassila Siperiasta oli kirjoittanut isälleen Juho Lassilalle Kersoniin, että Elsa olisi kuollut Leningradissa.

Leke sai siirron elokuussa 1933 Petroskoihin salaisen poliisin GPU:n rakennukselle remonttitöihin. Samaan ryhmään August Aholan, Matti Penttilän, Jaakko Broströmin, Matti Kejosen, Yrjö Holapan, Väinö Heikkisen kanssa. Lisäksi porukassa oli kaksi muuraria, Eino Kähkönen ja Otto Suihko. Työt alkoivat 20.8.1933. Muutaman viikon jälkeen Leke sai siirron Petroskoin leipätehtaalle.

Syyskuun puolivälissä Leke kutsuttiin salaisen poliisin toimistoon, jossa suomalainen punaupseeri Yrjö Koskenvirta kysyi, oliko Leke halukas lähtemään Suomeen. Leke ei ollut ja perusteli sitä sillä, että hänellä oli huollettavanaan vaimo ja lapsi täällä. Tässä vaiheessa Lekelle ei kerrottu syytä Suomeen menosta. Lekeä pyydettiin miettimään tarjousta.

Parin päivän päästä hänet kutsuttiin taas ja udeltiin, oliko Leke tullut toisiin ajatuksiin. Leke oli tavannut Koskenvirran tämän tarkastusmatkalla Kersonissa. Tällä kertaa Lekelle kerrottiin miksi hänen haluttiin matkustavan Suomeen. Hänelle uskottaisiin salaisuuksia ja hänen olisi Suomessa vakoiltava erityisesti sotilaskohteita, mutta myös suojeluskunnan asiat kiinnostivat.

Maantiet, niiden kunto ja leveys sekä päällystys, maaston laatu, suot ja kovapohjaiset alueet, näistä tulisi saada tietoja. Lisäksi venäläisiä kiinnostavat pakolaiset, ketkä näistä ovat bolsevikkivastaisia. Onko Suojärvellä lentokenttää, tykkiasemaa. Suomeen tultua Leken piti hankkia itselleen apulaisia kommunistien joukosta värväämällä niitä GPU:n palvelukseen hankkimaan tietoja Suomesta. Leke ei ollut halukas lähtemään. Koskenvirta kysyi oliko suomalaisia ollut aikeissa karata Suomeen. Leke ei ollut näistä tietoinen.

Lokakuun 24. päivänä Leke sai kuulla lastentarhassa olleen poikansa kuolleen. Näin saatettiin edesauttaa Leken päätöstä lähteä, annettiin ehkä väärä tieto. Kun hän seuraavana päivänä meni taas GPU:hun, hän ilmoitti Koskenvirralle olevansa valmis lähtemään Suomeen. Hän joutui allekirjoittamaan sitoumuksen, jossa hän lupaa toimia salaisesti. Jos hän rikkoo sopimusta, hän joutuu ankaraan edesvastuuseen, mitä se tarkoitti, sitä ei tarkemmin kerrottu.

Leken tehtäväksi tuli hankkia Suojärveltä suojatyöpaikka esimerkiksi sahalta ja apulaisia vakoiluun. Sen jälkeen piti kerätä tietoja sotilaskohtaista. Leke kertoi, että ei tunne Suojärveä. Joulukuun alussa on tulossa joku hänen luokseen, jolle hänen pitää tiedot luovuttaa. Lisäksi hänen piti Suomessa ilmoittaa postitse osoitteella Paavo Kukko, Petroskoi posterestante, osoitteensa Suomessa. Kirjeessä piti olla maininta ”lapset voivat hyvin”, jos matka oli mennyt suunnitelmien mukaan.

Leke ei tiennyt, että Suomen Sortavalan Etsivässä keskuspoliisissa EK:ssa oli etsivä nimeltään Paavo Kukko eikä osannut ihmetellä tätä. Leke ei saanut kirjoittaa ylös keräämiään tietoja, vaan pitämään ne pelkästään muistissaan. Tietojen toimittaminen edelleen Neuvostoliittoon jäi Leken harkintaan. Hänen pitää palata joka tapauksessa takaisin Neuvostoliittoon neljän kuukauden kuluttua. Leke arveli joulukuussa tapaamaan tulevan miehen ratkaisevan näitä ongelmia.

Neuvostoliiton salaiselle poliisille GPU:lle Leke sanoi menevänsä Suomeen ilmoittautumalla rajavartiostolle ja menevänsä karanteeniin mieluummin kuin salaa. GPU:n Koskivirran mielestä hän sai menetellä siinä asiassa mielensä mukaan kunhan kieltää olevansa Neuvostoliitosta lähetetty.

Marraskuun 1. päivänä 1933 tapahtui lähtö Petroskoista. Hän joutui antamaan omat rahansa 70 ruplaa pois ja sai vakoilua varten 500 markkaa sadan markan seteleinä. Rahat hän kätki housun upslaakiin. Iltapäivällä lähti Petroskoista kuorma-auto, jossa oli toistakymmentä sotilasta ja Leke. Ajomatkaa lienee ollut alle 200 km, mutta tiet ja autot olivat huonoja ja eteneminen hidasta. Marraskuun alussa on kelirikkoa. Joka tapauksessa matkalla viivyttiin kauan, perillä oltiin seuraavana aamuna.

Minut tuotiin pienelle rajavartioasemalle. Täältä punaupseeri ja sotilas lähtivät saattamaan minua kohti rajaa. Kolme tuntia reipasta kävelyä ja sen jälkeen punaupseeri näytti, tuohon suuntaan ja sormilla montako kilometriä on rajalinjalta lähimpään taloon Suomen puolella, 5 kilometriä hän näytti. Leke lähti ja kohta ylitti rajan.

Suomen puolelle tultuani eksyin. Harhailin ainakin yhden vuorokauden ilman evästä, jota mukaan ei ollut annettu. Tulin 3.11.1933 järven rannalle, olisiko ollut Suojärvi. Rannalla oli pieni mökki, johon hän läpimärkänä, viluisena ja nälkäisenä meni ja siellä hänet pidätettiin rajavartiolaitoksen toimesta. Ennen pidätystä Leke otti housun upslaakiin piilottamansa 500 markkaa ja laittoi ne kuivaamaan.

Lekeä kuulusteltiin alustavasti Suojärvellä. Sieltä hänet vietiin Sortavalaan Etsivän Keskuspoliisin alueosastoon. Kuulustelijana oli osaston päällikkö, jääkärikapteeni Yrjö Kares. Kuulusteluista tarkemmin myöhemmin.

Kuulustelija merkitsi kuulusteluiden päätteeksi seuraavaa:
Järvelilinille luettiin todistajien läsnäollessa tähän pöytäkirjaan otettu kertomuksensa, jolloin Järvelin myönsi kertomuksensa olevan pöytäkirjaan oikein merkityn ja allekirjoitti pöytäkirjan konseptin.

TUOMIO.

Kuulustelija merkitsi edelleen, että koska kuulusteluissa oli selvinnyt, että Järvelin oli tehnyt itsensä syylliseksi valtiorikokselliseen toimintaan siten, että hän kuuluttuaan 1928-1929 sittemmin valtiopetoksellisen toimintansa takia lakkautettuun Suomen Rakennustyöväenliittoon ja mentyään salatein 27.1.1932 Neuvosto-Venäjälle, oli siellä vapaaehtoisesti liittynyt Suomen kansalaisten keskuuteensa perustamiin poliittisiin opiskelupiiri- ja Osoaviahim-nimisiin järjestöihin, joiden tarkoituksena hänen tietensä ja Suomen kansalaisten keskuuteen perustettuina oli sekä tietopuolista että sotilaallista koulutusta antamalla Kommunistisen Internationaalin tarkoitusperien mukaisesti valmentaa jäseniään Suomessa tapahtuvaa kommunistisen vallankumouksen aktiivisiksi suorittajiksi ja edelleen liittynyt Mopr-nimiseen kansainväliseen kommunistiseen vallankumoukselliseen järjestöön ja toiminut sitten sen puheenjohtajana, jonka järjestön tarkoituksena hänen tietensä Neuvosto-Venäjällä olevien suomalaisten keskuuteen perustettuna oli erikoisesti tukea aineellisesti Suomen kommunistisen puolueen Suomessa tekemää valtiopetoksen valmistelutyötä, sekä että hän myös oli näiden järjestöjen tarkoitusperien mukaisesti toiminut, kuuluen lisäksi agit.-prikaati-nimiseen toimikuntaan, jonka tarkoituksena oli vetää muita suomalaisia yliloikkareita mukaan kyseenalaiseen järjestötoimintaan, todistaen hänen asemaansa yhtenä mainittujen järjestöjen toimihenkilönä myös hänen jäsenyytensä Neuvosto-Venäjän ammattiliitossa, jossa jäsenyys edellytti, että asianomainen oli innokkaasti osallistunut erilaiseen järjestötoimintaan; ja että hän siten oli sitoutunut lähtemään Neuvosto-Venäjän vakoilijana Suomeen tehtävänään värvätä tänne verkostoa ja hankkia Neuvosto-Venäjälle kaikenlaisia salassa pidettäviä Suomen puolustuslaitosta ym koskevia tietoja ja siinä tarkoituksessa maahan saapunutkin, julistettiin hänet kuulustelujen päätyttyä Etsivän Keskuspoliisin päällikön määräyksestä vangituksi ja passitettiin 14.11.1933 vankivaunussa Viipurin lääninvankilaan säilytettäväksi, kunnes Viipurin Hovioikeus toisin määrää.

Järveliniltä takavarikoidut hänen Neuvosto-Venäjältä vakoilutoimintaa varten mukanaan tuomat Smk 500;- lähetetään Etsivän Keskuspoliisin pääosastolle säilytettäväksi, kunnes niistä toisin määrätään.
Tämä kuulustelupöytäkirja, jota liitteenä seuraa Järvelinin virkatodistus ja rikosrekisteriote, lähetetään Etsivän Keskuspoliisin pääosastolle edelleen sieltä Viipurin Hovioikeuden kanneviskaalille toimitettavaksi.

Vakuudeksi Yrjö Kares

Kuulustelija Karekselle Leke kertoi Neuvostoliiton matkastaan
ja paljasti kuulusteluissa Neuvostoliitossa toimivan järjestelmällisen Suomen vallankumouksen valmistelun.
Alla kertomus.

Väinö Leonard Järvelin s. 16.7.1897 asemamies Tornion asema
Salakuljetus ja tullikavallus 2.9.1918, myöhemmin valottomalla polkupyörällä ajaminen pimeän aikana.
Pidätetty Suojärvellä saapumassa Neuvosto-Venäjältä 3.11.1933
Siirretty 4.11. Sortavalaan kuulusteluja varten, pidätetty.
Passitettu 14.11.1933 Viipurin lääninvankilaan




Leken kuvaus yliloikkareiden poliittisista oloista Neuvostoliitossa helmikuusta 1932 marraskuuhun 1933: (EK/Kares)

Olin suomalaisten mukana Shalassa metsätyömaalla 14.3.1932 alkaen. Meitä oli siellä satakunta äskettäin salatein maahan tullutta. Majoituimme kolmeen suureen parakkiin. Kylän venäläiset järjestivät meille juhlat puheineen ja tervetuloiltamat. 

Paikalla oli myös Väinö Pohjaranta. Lekelle kerrottiin, että Pohjaranta on pari vuotta Lekeä nuorempi porilainen sahatyömies, joka oli sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden edustajana Suomen parlamentissa 1929-1930. Hän oli ollut
myös Porin maalaiskunnan kunnanvaltuustossa sekä Suomen puuteollisuustyöväen liiton johtokunnassa. Pohjarantaa yritettiin pidättää, mutta hän pääsi siirtymään Neuvostoliittoon 1930, kävi Karjalan puoluekoulua 1931 Petroskoissa ja maatalouskorkeakoulua 1932 alkaen. Pohjaranta toimi Kersonin punktin poliittisena ohjaajana juuri meidän sinne tullessa. Se tiedettiin myös, että hän oli Suomen kommunistisen puolueen SKP:n jäsen ja osallistunut puolueen toimintaan niin merkittävästi, että häntä oltiin pidättämässä, kun hän loikkasi rajan yli.

Pohjanranta moitti puheessaan meitä suomalaisia. Hänen mielestään meidän olisi pitänyt jäädä Suomeen valmistelemaan vallankumousta, jos kaikki vallankumousta suunnittelevat lähtevät pois Suomesta, maasta ei koskaan tulisi neuvostotasavaltaa. Pohjaranta jatkoi, suomalaisten tulee sovittaa nyt rintamakarkuruutensa Neuvostoliitossa. Joku saattaa ajatella, että miksi Pohjaranta ei noudattanut omaa ohjettaan.

Teidän täytyy valmentautua tietopuolisesti ja sotilaallisesti pystyviksi siihen tehtävään ja tukea SKP:n työtä. Suomalaisten tulee opiskella politiikkaa ja valmentautua Marxin ja Leninin teorioilla vallankumouksen tekijöiksi. Meistä piti tulla täällä hyviä vallankumouksen tekijöitä Suomeen.

Pohjanranta oli perustanut suomalaisia varten pari järjestöä. Toisessa Oso-nimisessä perehdytään sotilaalliseen toimintaan, koska pelkkä teoreettinen tieto ei riitä vallankumoustaistelussa. Hän väitti, että osallistuminen on vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja sen osallistujien on takoitus toimia puna-armeijan reservinä.

Toisessa Mopr-nimisessä tehdään kansainvälistä työtä. Järjestö kerää varoja ja avustaa eri maiden valtiollisia vankeja. Suomalaisten Moprien tarkoituksena on erikoisesti avustaa Suomen poliittisia vankeja ja SKP:n toimintaa vallankumouksen vahvistamiseksi.

Poliittinen koulu alkoi Pohjarannan vetämänä ja Lekekin osallistui siihen, kuten kaikkiin muihinkin. Huomasin, että Pohjaranta pitää luentokirjanaan Leninin kysymyksiä. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja kokoonnuttiin kerran viikossa. Pohjaranta luki otteita kirjasta, selosti sen merkitystä ja lopuksi keskusteltiin. Niissä käsiteltiin Marxin ja Leninin teorioita vallankumouksen valmistelusta ja suorittamisesta.

Pääpaino luennoilla ja keskusteluilla oli, miten teorioita olisi sovellettava Suomen vallankumouksessa. Pohjaranta johdatteli ja meidän piti osallistua. Suomessa piti saada aikaan agitaatiota joukkojen liikehtimiseen. Oli saatava aikaan työnseisauksia, lakkoja ja mielenosoituksia. Kuinka sotaväki saadaan mukaan kumouksellisten puolelle. Kuinka saadaan vallattua taktillisesti tärkeitä paikkoja.

Miten valta pystytään pitämään, kun se on saatu. Painotettiin kapinaan nostamisen tärkeyttä. Kapinan pitää alkaa koko valtakunnan alueella samanaikaisesti, jotta saadaan aikaan mahdollisimman suuri sekasorto. Vastapuolelle ei saa muodostua yhtenäistä rintamaa, se olisi järjestäytymättömille, epäsotilaallisille joukoille vaarallista.

Suurimmissa keskuksissa tapahtuvia katutaisteluita koetettiin käydä keskusteluissa läpi ja kehitellä ohjeita niihin. Kun valta on saatu, on pantava vallalle kova diktatuuri. On likvidoitava vastavallankumouksellisia niin paljon kuin mahdollista. Heti taistelujen alkaessa olisi pyrittävä mikäli mahdollista hinnalla millä hyvänsä tehdä johto ja upseerit vaarattomiksi.

Pohjaranta korosti, että vallankumoksen aikana kaikkien on toteltava SKP:n määräyksiä. Hän selosti myös SKP:n nykyistä toimintaa salassa toimivana järjestönä. Sen johto on Venäjällä, mistä käsin etappimiehet välittävät ohjeita ja rahavaroja puolueen tarpeisiin. Pohjaranta kertoi SKP:n toimintamuodoista. Järjestö toimittaa, painaa ja levittää agitaatiokirjallisuutta, lentolehtisiä ym työläisjoukoille ja myös sotaväelle. Se kerää ja valmentaa uusia jäseniä. Se myös järjestää joukkoliikehdintää, lakkoja ym levottomuuksia.

Pohjaranta arvosteli myös ankarasti SKP:tä aikaisemmasta toiminnasta. Järjestöstä on erotettu entisiä jäseniä jopa 80% ja näiden epäluotettavien ja väärin toimineiden tilalle on otettu uusia jäseniä.

Vallankumouksen valmistelusta Pohjaranta sanoi, että talonpoikaisluokka olisi saatava SKP:n toimintaan. Näille olisi annettava lupauksia verottomista tiloista, mutta parhaiten niihin vaikutetaan agitaatiolla nykyisenä pula-aikana.

Pohjaranta moitti sosialidemokraatteja, nämä ovat myyneet itsensä porvareille. Sosdemjoukot olisi kuitenkin vallankumouksessa saatava kannattamaan SKP:n ohjelmaa osoittamalla niille johtajiensa porvarillisuus ja lupaamalla työväestölle kaikki valta ja suuremmat oikeudet kuin millekään muulle luokalle.

Leke Järvelinin mielestä opiskelun pääpiirteet olivat lyhyesti yllä kuvattuna. Hän ei muista enää yksityiskohtaisia selvityksiä kustakin opiskelun kohdasta. Leken käsityksen mukaan selvää kuitenkin oli, että opiskelulla pyrittiin valmentamaan meitä SKP:n apuna toimiviksi vallankumoustaistelijoiksi.

Suomea varten meidät perehdytettiin yksityiskohtaisesti SKP:n ohjelmaan ja vallankumoksen toimintamuotoihin ja sitä edeltäviin aikoihin. Politiikkapiirissä annettiin tietopuolista koulutusta. Oso-järjestö antoi taas sotilaallista koulutusta vallankumoustaisteluun. Näistä piti tulla Neuvosto-Suomen vapaussotureita.

Suomalaisten keskuuteen perustettiinkin välittömästi Oso-järjestö. Perustavassa kokouksessa Pohjaranta selosti Oson tarkoitusperiä ja toimintaa. Hänen mukaansa Suomen vallankumousta ei saada kuitenkaan läpi ilman taisteluita ja sen vuoksi on suomalaisten yliloikkareiden velvollisuus täällä valmentaa itseään niitä taisteluita varten. Tässä tarkoituksessa on suomalaisille järjestetty tilaisuus Neuvostoliiton Oso-järjestön puitteissa perustaa keskinäisiä Osoja saadakseen monipuolista sotilaallista koulutusta.

Suomalaisten perustamissa Osoissa kokeneemmat antavat koulutusta toisillekin. Näin yritetään saada aikaan yhtenäistä sotilaallista koulutusta kaikille. Pohjaranta kertoi harjoitusohjelmaan kuuluvan kenttä- ja taistelukoulutusta, ampumista ja kaasupuolustuskoulutusta.

Perustavassa kokouksessa Oson johtajaksi valittiin Erkki Hyvärinen. Hän oli saanut aliupseerikoulutusta Suomen armeijassa. Hänen apunaan harjoitusta johtivat Elis Lehtonen, Pekka Kuikka ja Kurvinen, jonka etunimeä Leke ei muistanut. Oson harjoituksia pidettiin aluksi kahdesti kuussa, myöhemmin ei niin säännöllisesti.

Oson harjoituksissa oli vain muodollista koulutusta, kuten asentoa, lepoa, käännöksiä, marssia, ryhmän eri muotoja ym. Miesten peruskoulutusta käytiin läpi ja harjoitettiin myös kouluttamista. Leken mielestä se oli kuitenkin aika alkeellista. Kiväärien asemesta miehillä oli puukepit. Ampumaharjoituksia pidettiin, mutta Leke kielsi osallistuneensa niihin. Käytettävissä oli vain kaksi pienoiskivääriä.

Lekekin liittyi perustavassa kokouksessa Osoon, sai aluksi jäsenkortin ja myöhemmin jäsenkirjan, venäjänkielisenä. Hän kävi alkuaikoina harjoituksissa ja luennoilla, mutta 1933 ei juuri muista enää käyneensä, koska muutkaan eivät käyneet. Jäsenkirja otettiin pois hänen lähtiessä maasta. Luentoja pitivät harjoitusaliupseerit. Leke ei käynyt kuin yhdellä Pekka Kuikan luennolla, missä kiväärin lukkoa käsiteltiin. Leke ei ollut oikein innostunut sotilashommiin, eikä sen takia osallistunut innolla Oson toimintaan, josta sai myös moitteita.

Myöhemmin selostettavia Moprin rahankeräyksiä tehtiin ja ne rahat menivät SKP:lle ja Suomen poliittisille vangeille. Muihinkin tarkoituksiin kerättiin rahaa, kuten ”Kuusisen tankkia” varten sekä ”vastauksena lapualaisille” - nimisen lentokoneen rakennusrahostoon. Keräykset päätettiin ja suoritettiin ammattiliiton kokouksessa.Varoilla rakennettavia sotakoneita selitettiin rakennettavan tulevia Suomen vallankumoustaisteluita varten. Leke muistelee, että hänellä ei ollut antaa rahaa näihin keräyksiin.

Mopr-järjestö perustettiin Shalassa olevien suomalaisten keskuuteen samoihin aikoihin kuin Osokin. Sekin perustettiin Pohjarannan toimesta. Perustavassa kokouksessa hän selosti Moprin toimintaperiä ja toimintatapoja. Hän kertoi sen pohjautuvan ajatukseen, että Neuvostoliittoon tulleiden suomalaisten oli kaikin tavoin yritettävä toimia Suomen kommunistisen vallankumousliikkeen edistämiseksi. Tätä varten perustetaan Mopr, joka on kansainvälinen vallankumouksellinen avustusjärjestö, jonka johto on Neuvostoliitossa.

Moprin jäsenmäärä on suunnattoman suuri Neuvostoliitossa. Kansainvälisen Moprin tarkoituksena on avustaa kapitalistisissa maissa proletaarien vallankumousta valmistelevia kommunistisia puolueita ja vallankumousliikkeen uhreja sekä eri maiden poliittisia vankeja. Pohjarannan mukaan suomalaisten Moprien tarkoituksena on avustaa erikoisesti SKP:n toimintaa ja Suomen poliittisia vankeja.

Leke liittyi perustavassa kokouksessa Moprin jäseneksi ja Leke valittiin Pohjarannan esityksestä sen puheenjohtajaksi. Johtokuntaan valittiin Kalle Kulmala sihteeriksi ja Pasi Vaaramaa taloudenhoitajaksi sekä jäseniksi Mikko Korhonen, Knut Kemppainen. Mopriin otettiin ensin koejäseneksi ja kun jäsenmäärä kasvoi sataan, kaikki vakinaistettiin ja jaettiin jäsenkirjat.

Moprin varoja kerättiin jäsenmaksuilla, iltamilla, talkoilla, kirjamyynnillä ja lahjoituksilla. Moprin byroo määräsi aina mihin varat käytetään. Yleensä varat lähetettiin suomalaisten Moprien keskukseen Petroskoihin. Leke ei tiennyt mihin varat siellä käytettiin, arveli kuitenkin, että SKP:lle.

Pohjaranta ohjeisti Lekeä Moprin toiminnassa. Hän neuvoi Lekeä pitämään huolta, että ohjelma on läpeensä bolsevistista ja että ohjelmat tarkastetaan etukäteen. Ohjelmasta huolehti paikallinen agit-prikaati, joka oli muista organisaatioista riippumaton. Prikaatin tehtävänä oli vetää poliittisesti kevyemmällä ohjelmalla välinpitämättömiä yliloikkareita mukaan järjestöihin lauluryhmän, lausuntaryhmän ja näytelmäryhmän avulla.

Leke toimi näytelmäryhmän vetäjänä, hänellä oli kokemusta näytelmätoiminnasta Suomessa. Pohjaranta meni marraskuussa Petroskoihin jatkamaan opiskeluja, hänen seuraajaksi tuli Nieminen ja sen jälkeen inkeriläinen Virranen, keväästä 1933 ja lähtien Kotilainen. Politiikan ohjaajat olivat kaikki Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n jäseniä. Keväällä 1933 järjestötoiminta laimeni nälkäkauden takia.

Leke pyrki ja pääsi Neuvostoliiton ammattiliiton jäseneksi. Hän halusi tutustua maahan ja kansaan. Liiton tarkoituksena oli ajaa työläisten etuja ja työtehon kohottamista. Ammattiliiton jäsenillä oli sellaisia etuja, joita ei muilla työläisillä ollut. Heillä oli täysi palkka sairasajalta, tosin se ei aina pitänyt paikkaansa. Ammattiliittoon pääseminen ja jäsenyys edellytti ahkeraa työskentelyä Neuvostoliiton rakentamiseksi. Samoin piti ottaa osaa politiikan opiskeluun ja poliittisen järjestön toimintaan.

Ammattiliiton jäsenmaksu oli 7% palkasta ja se perittiin kuukausittain, kuvassa palkanmaksua. Ammattiliitto järjesti   harvakseltaan iltamia, joissa pidettiin puheita ja esitettiin muuta ohjelmaa. Puheissa käsiteltiin mm Suomen työttömyyttä ja Suomessa vallitsevaa kurjuutta.

Kaikkiin järjestöihin liittyminen ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Painostuksesta johtuen osallistuminen oli yleistä. Leke oli ymmärtänyt, että kaikkinainen Neuvostoliitossa olevien suomalaisten keskuuteen perustettujen poliittisten järjestöjen toiminta oli kohdistettu Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi SKP:n tarkoitusperien mukaisesti.



TOIVO JASPI.
Pari vuotta Järvelinin maahantulon jälkeen Suomeen tuli yksi hiihtojoukkueen jäsenistä Toivo Jaspi. Hän saapui Suojärvelle 30.6.1935. Jaspin vaimo oli kuollut matkalla Petroskoista Leningradiin.
Kuulusteluissa Jaspi väitti, että Järvelinin Teuvo-poika elää lastenkodissa Petroskoissa.

Lisää, more : http://salmondiary.blogspot.fi

1 comment:

  1. Hej.Löysin tämän artikkelin Lekestä. Leke
    on minun isoisä ja Kari minun isä.
    Minä olen kiinnostunut saamaan kontaktia sinuun
    Terveisiä Anne-Maria Järvelin

    ReplyDelete